Mikko Saari

Lautapeliseuran jäsenet harrastavat lautapelejä. Heidän kaapeistaan löytyy mittava valikoima erilaisia lauta- ja korttipelejä, joista useimmista keskivertokansalainen ei ole koskaan kuullutkaan. Niitä tunnetuimpia, kuten Afrikan tähteä tai Monopolia, löytyy harvemmalta.

Vanhat klassikot ovat paikkansa pelien historiassa ansainneet, mutta niiden aika on mennyt. Ne parhaimmat lautapelit on tehty viimeisen noin kymmenen vuoden aikana ja uusia hyviä pelejä tulee jatkuvasti. Lautapelaaminen harrastuksena on vahvasti nosteessa.

• Helpohkot säännöt. Perinteisiin lautapeleihin verrattuna säännöt voivat vaikuttaa hurjilta, mutta useimpien pelien säännöt ovat kuitenkin verrattain selkeät ja loogiset. Sääntökirjoilla on kokoa yleensä parista sivusta ehkä noin kymmeneen (missä tapauksessa ne ovat yleensä tulvillaan esimerkkejä ja perinpohjaista selitystä).
• Ei pelkkää nopanheittoa. Monet perinteiset lautapelit perustuvat nopanheittoon ja laudalla liikkumiseen, jolloin valintoja ei joudu tekemään käytännössä lainkaan. Uusissa lautapeleissä on muutakin sisältöä ja pelaajien on tehtävä enemmän päätöksiä.
• Korkealaatuiset komponentit. Pelilaudat ovat tukevia ja kauniita ja sääntökirjat värikkäitä ja selkeitä. Nappulat ovat usein puuta, ja niitä voi olla suorastaan hämmentävä määrä. Parhaimmillaan erilaisia nappuloita ja muita osia voi olla satoja.
• Lyhyehkö, ennalta tiedossa oleva peliaika. Monopoli on hyvä esimerkki liian pitkästä pelistä, joka alkaa helposti loppua kohden tympimään. Useimmissa saksalaispeleissä peliaika on melko hyvin tiedossa etukäteen, yleensä pelit kestävät jopa alle puolesta tunnista puoleentoista tuntiin.
• Mielekäs vaikeustaso. Monet pelit on suunniteltu kuin hyvät piirroselokuvat: lapset nauttivat täysipainoisesti ja aikuisillekin on tarjottavaa (katsokaapa vaikka Shrek, jos ette usko). Pelit eivät ole liian mutkikkaita lasten pelattavaksi, mutta tarjoavat silti myös aikuisille haastetta.
• Sopivassa tasapainossa onnea ja taitoa. Pelit asettuvat hieman eri kohdille tätä skaalaa, mutta useimmissa peleissä onnea on mukana sen verran, että taidokkaampi pelaaja voittaa useammin, mutta kenellä tahansa on mahdollisuus voittaa. Enemmän perheille suunnatuissa peleissä onnen merkitys kasvaa, jolloin lapset pärjäävät vanhemmilleen paremmin, aikuisten peleissä taidolla taas on suurempi merkitys.
• Pelaajat pelaavat loppuun asti. Suurimmassa osassa uusia pelejä kaikki pelaajat ovat pelissä mukana loppuun asti, usein vieläpä ihan hyvällä mahdollisuudella voittaa. Silloin kaikilla on hauskaa koko pelin ajan, eikä kukaan joudu katselemaan peliä sivusta.
• Nimekäs suunnittelija. Lautapelin suunnittelija on toisille yhtä tärkeä kriteeri pelinvalinnassa kuin kirjailija tai elokuvan ohjaaja. Tunnetuimmat suunnittelijat, kuten Reiner Knizia, Wolfgang Kramer ja Klaus Teuber, myyvät pelejä jo nimellään.
• Saksalaisuus. Kiitos määrätietoisen työn pelien laadun parantamiseksi, monet uusista laatupeleistä ovat joko saksalaisia tai saksalaisen lautapelikulttuurin inspiroimia.

Catanin uudisasukkaat - Klaus Teuberin vuonna 1995 läpimurtonsa tehnyt hitti, joka on sittemmin poikinut melkoisen lauman erilaisia lisä- ja jatko-osia. Pelissä pelaajat rakentavat kyliä ja kaupunkeja Catanin saarella ja nopeimmiten tietyn määrän rakentanut voittaa. Menestys edellyttää noppatuuria, todennäköisyyksien ymmärtämistä ja onnistunutta kaupankäyntiä muiden pelaajien kanssa.

Carcassonne - Klaus-Jürgen Wrede oli jokseenkin tuntematon nimi, kunnes Carcassonne otti ja voitti samana vuonna (2001) sekä Spiel des Jahresin että Deutscher Spieler Preisin (harrastajien äänestyksen perusteella jaettava palkinto). Carcassonne on voittanut myös Suomen Vuoden peli -palkinnon. Carcassonnessa pelaajat kokoavat laatoista keskiaikaista Carcassonnen kaupunkia. Peli on helppo oppia ja pelata, mutta tarjoaa jonkin verran taktikoinnin varaa. Pelaajat saavat pisteitä kaupungeista, teistä, luostareista ja pelloista sen mukaan, minne ovat saaneet nappuloitaan aseteltua.

Menolippu - Tämä moninkertainen palkintovoittaja (Spiel des Jahres, Suomen Vuoden peli) on noussut nopeasti perhepelien parhaimmistoon. Pelaajat keräävät kortteja, joilla rakennetaan junareittejä Yhdysvaltain kartalle. Parhaat reitit rakentanut voittaa tämän jännittävän pelin.

Bohnanza - Uwe Rosenberg on tunnettu papupeleistään, ja Bohnanza on se aito ja alkuperäinen. Pelaajat viljelevät papupeltoja, yrittäen saada viljelmistään mahdollisimman hyvät rahat. Bohnanza on kaupankäyntipeli, menestyäkseen on käytävä vimmatusti kauppaa muiden pelaajien kanssa. Kortit on nimittäin pidettävä kädessä ja pelattava pois tiukasti järjestyksessä ja jos ei omiin peltoihin sopimatonta papulajiketta saa myytyä pois, joutuu pellot myymään uusien papujen tieltä ennenaikaisesti. Oudosta teemastaan huolimatta Bohnanza on varsin hauska ja helppo peli.

Tunnettuja ja arvostettuja suunnittelijoita ovat muunmuassa Reiner Knizia, Wolfgang Kramer, Klaus Teuber, Alan Moon ja Sid Sackson. Pelifirmoista arvostusta nauttivat esimerkiksi monia laatupelejä julkaissut Hans im Glück, aikuisten laatupeleihin erikoistunut Alea ja englanniksi saksalaispelejä julkaiseva Rio Grande Games.

Suomessa laatupelejä löytyy yhä enemmän tavarataloista ja lelukaupoista. Suomeksi pelejä julkaisevat esimerkiksi Marektoy, Lautapelit.fi, Tactic ja Ravensburger. Erikoisempaa valikoimaa löytää erikoisliikkeistä. Niistä suosittelemme yhteistyökumppaneitamme: Lautapelit.fi, Fantasiapelit ja Puolenkuun pelit ovat kaikki alansa osaavia, päteviä pelikauppoja.

Suomenkielisten pelien määrä kasvaa, mutta paljon on laatupelejä, jotka on julkaistu vain englanniksi tai saksaksi. Suomennoksia on saatavilla kaupoista ja netistä, mutta varsin rajallisesti. Englannin osaaminen on siis melkeinpä välttämättömyys, jos haluaa lautapelejä tosimielellä harrastaa. Monissa peleissä on tosin hyvin vähän kielitaitoa vaativia osia sääntöjen lisäksi.

Netissäkin pelejä voi kokeilla. Paras, joskaan ei välttämättä helpoin paikka pelaamiseen on Brettspielwelt. Se voi olla saksankielisyydessään aika tyrmäävä, mutta ohjeitakin on saatavilla.

Lautapelit ovat mitä erinomaisin harrastus. Toisin kuin suurin osa tietokonepeleistä, lautapelit suorastaan kannustavat olemaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Peleissä on aivan omanlaistaan viehätystä verrattuna kylmiin bitteihin - itse saan ainakin osan lautapelaamiseen liittyvästä nautinnosta pelilautojen ja nappuloiden ihailemisesta. Pelien käsinkosketeltavuus on minusta varsin viehättävää. Pelien keräileminen on hauskaa, vaikka kaikkia ei aina ehdikään edes pelaamaan.

Lautapelit ovat kohtuullisen halpoja. Yhden pelin hinnalla (Suomessa noin 40-50 euroa) ei montaakaan elokuvalippua osta, ja pelistä riittää iloa pitkäksi aikaa. On kuitenkin valhetta sanoa lautapelejä halvaksi harrastukseksi: siinä vaiheessa kun peleihin hurahtaa toden teolla (niin pahasti, että pelejä alkaa tilaamaan Saksasta, koska ne ovat siellä halvempia - eli samalla rahalla saa tuplasti enemmän pelejä!), rahaa palaa helposti suuria määriä. Kohtuudella käytettyinä lautapelit ovat kuitenkin pitkäkestoista ja edullista viihdettä.

Paljon puhutaan myös siitä, kuinka vanhemmat viettävät yhä vähemmän aikaa lastensa kanssa. Lautapelit ovat mitä mainioin keino lisätä yhdessä vietettyä aikaa - miltä kuulostaisi vaikkapa viikoittainen koko perheen peli-ilta? Valitsemalla sopivia pelejä pelaaminen ei ole aikuisille tylsää, lapsetkin saavat nauttia voittamisen riemusta ja kaikilla on toivottavasti kivaa.

Artikkeli on julkaistu alunperin Lautapeliopas-sivustolla: Lautapelit harrastuksena.