Suomen lautapeliseura on perustettu suomalaisten lautapeliharrastajien yhteisöksi ja etujärjestöksi. Seura pyrkii edistämään suomalaista lautapelikulttuuria järjestämällä pelitapahtumia ja toimimalla yhdistävänä tekijänä Suomen lautapeliharrastajien välillä. Pidämme myös yhteyttä lautapelialalla toimiviin yrityksiin. Konkreettisena etuna seura tarjoaa jäsenilleen jäsenalennuksia lautapelejä myyviin liikkeisiin.
Suomen lautapeliseura organisoi vuosittain useampia lautapelitapahtumia, esimerkiksi Lautapelaamaan-tapahtuman, KinkkuConin, JunaConin, Warconin ja Lautapelien SM-tapahtuman. Näiden lisäksi SLS osallistuu myös muiden yhdistysten ja tahojen järjestämiin tapahtumiin, joista merkittävimpänä Ropecon ja Finncon.
Seuran tapahtumissa on mahdollista keskittyä rauhassa pelaamiseen ja tavata muita peliharrastajia eri puolilta Suomea. Useimpien tapahtumien keskeisintä antia on vapaa pelailu tuttujen ja tuntemattomien kesken, mutta tapahtumissa järjestetään myös muuta ohjelmaa, esimerkiksi lautapeliturnauksia ja kilpailuja.
Seuralla on aktiivinen keskustelufoorumi, josta löydät mm. tuoreimman tiedon seuran toiminnasta.